Lola Panda oppimispelien parissa

Juvan päiväkotiin saatiin Lola Pandan laitteisto syksyllä. Olemme olleet onnekkaita ja saaneet viime aikoina myös monia muita teknisiä vempeleitä, joten otimme Lolankin mieluusti vastaan. Tekniikka kuuluu tämän päivän lapsuuteen ja varhaiskasvatuksessakin se näkyy yhä useammin opetusvälineistössä.

Lola Pandan kaltaiset liikuteltavat laitteet eivät vaadi niille varattua omaa tilaa, joten niiden käyttö on hyvin joustavaa. Lisäksi ison ruudun ääreen mahtuu useampi lapsi kerrallaan, mikä lisää muun muassa osallisuutta sekä vuorovaikutustaitojen harjoittelemisen mahdollisuuksia. Hyväksi pienryhmän kooksi havaitsimme kahdesta kolmeen lasta, jolloin oman pelivuoron sai suhteellisen nopeasti.

Lola Pandan peleistä tutustuimme muun muassa Matikkajunaan, Aakkosjunaan ja Lolan juhlapeliin. Latasimme myös Lolan pelejä uusiin iPadeihimme tukemaan esimerkiksi hahmottamisen, luokittelun, nimeämisen ja päättelyn taitojen treenaamista.

Pelit oli helppo oppia ja osalle tuttuja kotoakin, joten lapset pääsivät toisinaan opettamaan myös aikuisia Lola-hommissa. Vaikka Lolan pelit ovatkin enimmäkseen hyvin suunniteltuja, oli joissakin hiukan liikaa toistoa, eikä peli muuttunut haastavammaksi sen edetessä, jolloin lapset menettivät mielenkiintonsa nopeasti.

Pääsääntöisesti Lola-hetkiä kuitenkin odotetaan ja usein ovenraosta kuuluu seuraavien innokkaiden vuoroaan odottavien vieno kysymys: ”Joko kohta on mun vuoro?”

 

Lola Pandan matkassa

”Surffauspeli oli kiva, kun sai etsiä kolikoita saarista ja mennä toiseen saareen ottamaan kolikko. Oon tykänny etsiä piilosta eläimiä, myös rakentaminen oli mukavaa. Monta hyvää peliä!” Tyttö 5v.

Lukonmäen päiväkodissa olemme tutustuneet Lola Pandaan ja hänen avullaan muun muassa kirjaimiin. Lola Panda on opettanut tunnistamaan kirjainasut äänteen perusteella, kirjoittamaan kirjaimia, löytämään oikealla alkuäänteellä alkavan sanan ja yhdistämään kirjaimia sanoiksi. Kirjainpelit ovat olleet lasten suosikkeja, mutta olemme kokeilleet myös esimerkiksi sudokua ja matikkapelejä.

Pelaamassa on kerrallaan yksi pieni porukka, yleensä kolme-viisi lasta. Porukalla pelaaminen on mahdollistanut kaveriavun. Kun yhdellä on vaikeuksia löytää oikeaa vastausta, voivat kaverit neuvoa. Apua tarjotaan myös pelin palkintovaiheessa, kun pitää valita kaupasta ostettavaa tai jäätelön päälle koristeita.

Lasten on ollut helppo omaksua peli ja he oppivat nopeasti, mitä pitää tehdä milloinkin. Peli helpottaa tehtäviä tarvittaessa ja antaa lapselle palautetta suorituksista. Välillä aikuisen apua tarvitaan oikean vaikeustason valintaan tai varmistamaan, että pelaaminen ei mene hassutteluksi. Esimerkiksi kirjaimiin lapset ovat tykänneet tehdä muutaman kiemuran ja lenkin totuttua enemmän.

Lola Panda on ollut käytössä lähinnä 4-5 vuotiaiden ryhmässä. Lapset ovat keskittyneet hienosti tehtäviinsä ja odottavat innolla omaa pelivuoroaan. Monesti leikkiaikaan kuuluu jonkun pieni toive: ”Saako pelata Lola Pandaa?” 3-4 vuotiaat kävivät myös kokeilemassa peliä ja heille löytyi mukavaa pelattavaa palapeleistä ja Lolan löytöretkestä, jossa etsitään erilaisia tavaroita.

Lasten mielestä paras peli on ollut Lola Pandan synttärit. Ilmapallot, kakut ja hatut saivat hienoja koristeita, kunhan tehtävät oli suorittanut loppuun. Lapset kertoivat oppineensa laskemaan yhteenlaskuja, kirjoittamaan esimerkiksi sanat ”kala” ja ”raha” sekä järjestelemään numeroita. Hienoja taitoja ajatellen tulevaa eskaria!