Kahootista kansansatuihin ja takaisin

Olkahisen koululla toteutettiin syksyn aikana esi- ja alkuopetuksen yhteistyönä pajatyyppistä toimintaa. Yhteinen teema pajoille oli tulevan itsenäisyyspäivän kunniaksi ”Suomi 100”. Esiopetuksessa lähdimme toteuttamaan kahta hyvin erilaista mediapajaa, toisessa oltiin median äärellä 100 vuotta sitten ja toisessa olimme digitalisaation maailmassa.

Vanhoja kansansatuja kerrottiin suullisesti kodeissa jo ennen kuin kirjoja, saati sähköisiä medioita, oli käytössä. Satuja voitiin kertoa, vaikkei edes osattu lukea. Puhuimme alustavasti ajasta ennen nykymedioita ja siitä miten sadut kulkivat kylästä toiseen ja sukupolvelta toiselle. Käsittelyssä oli eläinsadut ja hölmöläissadut, ja teimme monia pieniä harjoituksia sadun kuuntelun, keskustelun ja oman tuottamisen parissa. Keksimme omia eläinsatuja ja leikimme vähän hölmöläisiäkin.

Tämän päivän digimaailma mahdollistaa opiskelun myös uudenlaisen laitteiston sekä ohjelmiston parissa. Kehittelimme oppilaille Kahoot!-pelin, jossa kaikki kysymykset käsittelivät Suomea ja suomalaisuutta. Peliä lapset pelasivat pienryhmissä omilla iPadeilla niin, että jokaiseen ryhmään mahtui 1. ja 2.luokan oppilaita sekä eskareita. Pelin jälkeen ei kenellekään jäänyt epäselväksi, kuka on Suomen presidentti, mikä kansalliseläin, kuka on keksinyt saunan tai kuinka paljon ihmisiä sitä Suomen maahan mahtuukaan!

 

Annukka Mäkinen, Olkahisen koulun esiopetusryhmän lastentarhanopettaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *