Suomi 100 – Suomen luonto lapsen silmin

Suomi 100 -viikolla eskareista ja koululaisista koottu ryhmä Metsäniityn ja Karosen kouluilta lähti tutustumaan Suomen luontoon. Viikko suunniteltiin yhdessä lasten kanssa.

Ensiksi otimme iPadit mukaan ja suuntasimme lähimetsään, järven rannalle ottamaan luontokuvia. Lapset ottivat kuvia kiinnostavista paikoista ja ilmiöistä. Lasten ottamista kuvista koottiin koulun seinälle valokuvanäyttely. Valokuvaajat valitsivat itse omista kuvistaan parhaimmat ja keksivät kuville kuvaavat nimet.

Viikon aikana lapset ottivat kuvia IPadeilla

Lapset kokosivat valokuvista näyttelyn teemalla Suomen luonto.

 

Youtuben avulla tutustuttiin revontuliin ja tehtiin revontulityöt.

Viikon aikana rakensimme metsästä löytämistämme kepeistä tuulikellot. Netistä löysimme hyvän reseptin ja teimme puolukoista maittavan jälkiruuan.

Kokoamme viikon aikana tehdyistä projekteista koulun tiloihin Suomi 100 -messut. Messuvieraaksi kutsumme päiväkodin lapsia ja oman ryhmän lasten vanhemmat.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *